Turhautumista

Eilen oltiin taas porukalla Huittisen Annen valmennuksessa Lempäälässä. Jo matkalla sanoin Miialle, että ei oikein ole agilityfiilistä ja se kyllä näkyi treenissä. Saatiin me jotain onnistumaankin, mutta sitten hinkattiin yhtä kohtaa moneen kertaan, kun en osannut sisäistää, miten mun olis pitänyt ohjata... Miten se voi olla niiiiin vaikeeta? Sakarinkin into lopahti, kun ei saatu onnistunutta suoritusta kunnolla aikaiseksi. Saatiin kuitenkin taas hyviä kotiläksyjä, kun vielä löytyisi se into ja sisu alkaa treenata ilolla ja oikealla asenteella. Sakarissa on ollut viimeaikoina havaittavissa jonkinlaista rajojen kokeilua ja oman identiteetin hakemista. Se on alkanut vähän äijäillä, taitaa pikkupojasta olla kasvamassa mies ja sekös on pannut pään pyörälle.
Tämän kuun viimeinen päivä kisaillaan taas Liedossa. Sattuneesta syystä juuri nyt ei ole kovin suuret tulostavoitteet, mutta itseni tuntien tunnelmat voivat muuttua nopeastikin. Ja onhan tässä pari viikkoa aikaa treenailla.

Onneksi ilonaiheena on ollut Olga, jonka kanssa pystytään jo tekemään melko pitkiäkin lenkkejä. Se on muutenkin niin hassu höntsä, kun nauttii taas tästä normiarjesta. Valeraskaus sitä kyllä vähän vaivaa, maitoakin tehdään nyt oikein urakalla... mutta masennukseen se ei ole vaipunut, vaan on ennemminkin riehakas.
Oma hassu Ookelooni <3




Ai niin, haettiin kaks hylkyä Tampereen kisoista 4.3. Sakarilla ei ollut korvia radoilla lainkaan, jälkimmäiseltä tultiin siksi kesken pois... Itse olin ollut kolme edellistä päivää elokuva-avustajan hommissa ja koirat oli mummulassa hoidossa. Siellä oli sitten korvat tainneet kasvaa umpeen. Tästä ollaan kuitenkin jo jotakuinkin toivuttu.