Eilen kisailtiin gööttien agilitymestaruuksista Seinäjoella. Ykkösluokassa ei ollut muita gööttejä, joten siltä osin meillä ei ollut vastustajia.
A-rata meni, niinkuin kisojen ekat radat tähän asti ovat menneet eli ei vielä ihan täysipainoista keskittymistä ole havaittavissa. Tulos tehtiin kuitenkin, 15 ratavirhettä ja 15,18 yliaikaa. Tällä kertaa kaks kieltoa putkilta ja puomin alastulolta 5. Positiivista oli hienot kepit ja keinu. Mukavaa on sekin, että ei tehdä joka kisoissa samoja virheitä :)
B-rata oli sitten ihan toista luokkaa. Vauhtia oli reippaasti, ihanneaika alittui 11,80 sekuntia. Muuten puhdas rata, mutta Aan alastulolta vitonen. Loistava poika! Nyt vähän hiotaan noita kontakteja ennen seuraavia kisoja. Mua ei oikein edes osaa harmittaa tuo vitonen, kun Sakari on niin taitava kuitenkin ikäisekseen. Eikä meillä ole niin kiire päästä kakkosiin, ykkösissä on hyvä harjoitella kisaamista.
Näillä tuloksilla Sakari on nyt sitten ykkösluokan Gööttimestari 2011!
Videoita ei näistä radoista ole, kun kannustusjoukoissa ei ollut halukasta kuvaajaa. Mukana kannustamassa oli äiti ja isä sekä kummityttö Vilma. koirakavereista Olga ja Ruuti pääsivät myös mukaan kisatunnelmiin.
Ylpeä poika mestaruuspokaaleineen
Tänään oli oman seuran järjestämä match show. Olin kehäänkutsujana ja kehäsihteerinä, joten omat koirat eivät osallistuneet varsinaisiin luokkiin. Sakari pääsi kuitenkin 6-vuotiaan Annin kanssa lapsi ja koira-kisaan. Yhteisen sävelen löytyminen meinasi tuottaa vähän hankaluuksia, mutta reippaasti Anni sai Sakarin esitettyä.
1 kommentti :
Jee! Hienoa Sakari ja Katja! Sakari on vaan niin hieno poika :) Ja hienosti myös esiintyy tuossa mätsärikuvassa :)
Lähetä kommentti