Lauantaina tehtiin reissu Tuorlaan, tällä kertaa gööttien erikoisnäyttelyyn. Useampana vuonna on oltu juhannuskisoissa samassa paikassa, tänä vuonna ne jätettiin väliin ja käytiin sitten korvaukseksi näytelmöimässä tutulla kentällä. Sakari kulki tällä kertaa kehässä hyvin eikä turhia haistellut, mitä vähän aluksi pelkäsin. Pöydällä tönötti oikein nätisti siihen saakka, kun tuomari tuli tutkimaan. Silloin piti vähän käivärrellä, mutta kyllä tuomari sai tunnustelut tehtyä ja hampaat katsottua. Arvostelu kuului näin:
Good head. Good bite and dentation. Little straight in shoulder. Good body shape. OK behind and coming towards in movement. Moves ok in the ring
Tulos tutusti Jun EH.
Sakari käyttäytyi tapansa mukaan mallikelpoisesti ja jaksoi olla koko päivän kiltisti vaikka olikin kuuma eikä kovin paljoa tekemistä.
Alunperin olin miettinyt syksylle vielä ryhmänäyttelyä Sastamalassa, mutta taidetaan keskittyä nyt kuitenkin vaan toimintapuoleen eli agilityyn. Ja parin viikon päästä käydään katsomassa lehmiä laitumella ja ihmetellään mitä niille pitäisi tehdä...
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti