21.6.2010

Yhtä ja toista

Alkuun kuvia muutaman viikon takaa agilitytreeneistä.
Nämä kuvat ovat Jenna Ylikosken ja Lauri Setälän ottamia, kiitos kuvaajille ihanista tilannekuvista!
Sakarin painikaverina vajaa kuukauden nuorempi jackrussel- neiti Nipsu







sekoboltsit samassa kuvassa


Tähän päivitysväliin mahtuu otsikon mukaisesti monenmoista.
Sakari kävi tehosterokotuksella 15.6. ja eläinlääkäri Ventelä totesi pojan ainakin kasvaneen ;) Kiltti poika oli tälläkin kertaa, raivotautirokotus vähän kirveli ja kutitteli, mutta eipä sitten muuta. Paino oli kunnon vaa'alla 6,8 kg.
Jo sitä edeltävänä sunnuntaina Sakari oli kuralla, mutta se meni ohi. Ruoka ei kuitenkaan maistunut juuri ollenkaan. Tiistai-iltana selvisi syy ruokahaluttomuuteen: tyyppi oksensi ihan järkyttävän kokoisen olgankarvatollon iltalenkillä ja ehdin jo ajatella että jee, nyt helpottaa. Vaan eipäs helpottanutkaan, keskiviikon ja torstain ajan paskaa tuli vähän väliä sisälle ja ulos,yötäpäivää, niin että pylly oli jo raukalla niin kipeä, että tuskin pestä kärsi. Ja pestävä oli kun polttavan kipakka kakka jäi karvoihin ja pyllyyn kiinni. Torstaina poika oli jo ihan nuupahtanut nyypäle, kun mikään ei tahtonut pysyä sisällä. Ja huoli alkoi painaa. Mutta kun avuksi otettiin maitohappobakteerin rinnalle kauranversouute (Avena sativa) niin jopa alkoi helpottaa! Nyt Sakari on jälleen oma ihana itsensä hiiwiödiiwiöhetkineen ja viiropäineen. Huh!
Seuraavaa karvatolloa odotellessa...
Olgalla on valeraskaus ja yhtenä iltana se käpersi itsensä Sakarin petille. Oli aika huvittavan näköistä, kun koira on ainakin kaksi kertaa petin kokoinen ja siihen oli ängettävä. Se on taas semmoinen mökö ja Sakaria se puolustaa raivokkaasti kaikilta vierailta. Kivaa, kun on hormonihirviökoira. Vaan on se silti niin rakas!
Sakarilla alkoi myös hampaat vaihtua. Yhden päivän aikana lähti ylä- ja alaetuhammas samasta kohtaa ja seuraavana päivänä toinen pari. Kaksi päivää se näytti ekaluokkalaiselta, mutta nyt jo pilkistää uusia hampaita ikenistä. Toivottavasti sillä on jotain suussa elokuun alussa, sillä erkkariin on ilmottauduttu ja näyttelyhihna hankittu. Tarttis varmaan vaan vähän treenata esiintymistä.
Agilityssä on edetty jo siihen, että putki sujuu vauhdilla mutkaisenakin ja viime viikolla mentiin myös pussia. Eikä tarvinnut pitää pussin suuta auki, kuin muutama kerta ja sitten se jo mentiin umpinaisena.
Oliskohan tässä kaikki tällä erää? Eiköhän, täältä tähän ja seuraavaan kertaan.

2 kommenttia :

Sanna kirjoitti...

Täälläkin on laatattu isosiskon karvamyttyjä, joskaan ei noin dramaattisin seurauksin. :D Ja miniminihampaita ripotellaan myös ympäriinsä ja kasvatellaan uusia topakoita tilalle.. Niin ne lapsukaiset vaan kasvaa hirmuista vauhtia. :P

Otso ja Etta kirjoitti...

Ihania painikuvia ja voi miten etevä agilitysankari siellä kasvaa :) Toivottavasti karvatollerot ovat jääneet rauhaan...