24.7.2017

Vaikeeta vaihteeks

Palattiin aksatauolta treenaamisen ja kisojen pariin Hermannin kanssa rytinällä viime viikolla. Maanantaina käytiin Strömbergin Teron treeneissä Porissa. Hermanni oli innokkaalla päällä, eikä ihan uusi vieras pieni treenihallikaan haitannut tekemistä. Treeneistä jäi hyvä fiilis :)

Torstaina ajeltiin Miian kanssa Tampereelle iltakisoihin. Tuomarina mineillä oli Salme Mujunen. Tiedossa siis omanlaisiaan ratoja, mutta mä jotenkin tykkään Salmen radoista :)
Me oltiin eka lähtijä ja ekalle radalle mentäessä oli vähän vaikeuksia saada yhteyttä Hermanniin, vaikka oltiin kyllä hengailtu kentän laidalla ennen kisoja. Lopulta sain sen lähtöön maahan ja kyllä se siellä hyvin sitten pysyi lupaan saakka. Rata sujui kerrankin oikein hyvin, enkä onnistunut mokaamaan ohjauksia... No yks rima sitten tietty tipahti, ettei nollaa saatu kuitenkaan. Puomia ei radalla ollut, joten se murhe oli pois.



Toka radalla oli koko radan mittainen alkusuora. Hermanni pysyi hienosti lähdössä, vaikka mä menin kolmantena olleelle renkaalle saakka n. puoliväliin kenttää :) Noista lähdöistä oon kyllä supertyytyväinen! Puomia ei ollut tälläkään radalla :) mutta onnistuin sitten hätäilemään yhden kiellon matkan varrelle... Pitäis kai olla tyytyväinen, että onnistuttiin tekemään tulokset ja tavallaan olenkin joo, mutta samalla harmittaa, että aina tulee kuitenkin jotain... Kisainto ja nälkä jäi näistä kisoista silti päällimmäiseksi.



Eilen kurvailtiin Raumalle perinteisiin pitsikisoihin. Tarjolla kolmen eri tuomarin radat, agi, hyppäri ja agi.
Ekan radan tuomaroi saksalainen Stefanie Semkat. Ei mikään kovin paha rata, mutta tarkkoja paikkoja. Meillä oli havaittavissa selvää alkukankeutta, hylky jo esteellä 5 ja sen jälkeen muutakin häröilyä. Loppurata meni kuitenkin hyvällä draivilla.



Toka rata oli Helinin hyppäri. Kiva jouheva rata, jolla meille kuitenkin keppivirhe x2 (ensin Hermannilta katos rytmi ja jätti yhden välin pujottelematta ja sitten korjauksella ensin väärä alotus) Muu osa rataa menikin sitten kivasti ja vauhdikkaasti. Otti päähän, ettei tällä kertaa voinut osata kerrasta pujotella oikein.



Viimeinen rata oli Markku Kaukisen agirata, suoraviivaista menoa olis ollu jälleen tarjolla ja nolla sitä kautta tyrkyllä. MUTTA kepeillä sisäänmenovaikeuksia ja sen jälkeen en osannu ohjata takaakiertoa ja puomilla loikkatiloikka, jonka jälkeen tultiin suorinta tietä maaliin.
**tutti!!!



Nyt kaivattais todellakin sitä onnistumista ja mieluummin vähän useampaakin peräkkäin. Hermanni on taitava hieno pieni koira, enkä mäkään nyt kai ihan sysipaska oo, mutta ei vaan onnistuta yhdessä tekemään ehjää kokonaista rataa nyt millään. Elokuulle on suunniteltu kyllä kisoja viimeistä viikonloppua lukuunottamatta, mutta silloinkin aksaillaan, kun on Cimillan kasvattipäivät. Jos ei onnistumisia tuu vieläkään, niin alan vakavasti harkita "alan" vaihtoa....

8.7.2017

Aika rientää

Tämä söpöläinen täyttää tänään jo KOLME vuotta!!!
Se on semmonen pikkunen nökkönen, mutta vieny mun sydämen kokonaan.
Osaa se olla raivostuttavakin, mutta kukapa ei joskus olisi? ;)
Onnea Ipana!

2.7.2017

Huilitauko

Kevään kisarutistuksen jälkeen ollaan nyt lekoteltu ässämmistä lähtien ja tarkotus olis vielä viikko pari relata. Sakarilla nyt ei oo paljon muutenkaan agilityä ohjelmistossa ollut, mutta Hermannilla sitäkin enemmän. Treenilista on pitkä ku nälkävuosi, mutta jospa tauko tekis kuitenkin hyvää.
Pojat kävi tällä viikolla hierojalla ja ei mitään ihmeempiä jumeja ollut. Muutamia kireitä kohtia sellaisissa paikoissa, mitkä joutuu eniten rasitukselle alttiiksi, mutta kaikki saatiin auki. Hieroja nauro Hermannille, kun aina kun työn alla oli kireämpi paikka, se rentoutu ja sitten niissä yleensä nautintoo tuottavissa paikoissa oli jännittyneenä. Oli kuulemma ensimmäinen koira, joka reagoi noin. Sakari käyttäyty normaalisti, eli nautti nukkuen ja reagoi vain pahimmissa paikoissa. Onhan nuo muutenkin ku yö ja päivä, mutta hauska huomata tommonenkin ero.

Muuten ollaankin sitten vaan lenkkeilty, koirat on päässy uimaan ja pihalla on potkittu palloo ja leikitty. Maajoukkuekarsintoja seurasin livestreamista ja siinäpä sitten on agilityjutut meidän osalta ollut. Loppukuusta palataan kentille taas kokeilemaan onneemme. Karsintojen taitavia koirakoita katsellessa sitä alko miettiä, että kuinka helpolta se näyttääkään, kun sen osaa kunnolla. Ja kuinka vaikeeta ittelle on saada sitä tulostakaan aikaseks.. No taukoillaan ja toivotaan, että löytyy Hermanninkin kanssa se yhteinen sävel kisakentille :D

19.6.2017

Agilityvuoden kohokohta

Perjantaina lähdettiin kesäretkelle Lappeenrantaan SM-kisoihin. Tällä kertaa meillä oli isompi porukka ja majoituttiin kaikki samaan mökkiin hotelli Marjolassa. Autoiltiin Miian kanssa ensin viemään tavarat majapaikkaan ja sitten käytiin kisapaikalla, missä muut seurueen jäsenet kirmailivat esikisoissa. Mä en perjantaille ilmottautunut, kun tiesin etten reilun viiden tunnin ajamisen päälle ole parhaimmassa kisakunnossa ja hyvä olikin, sillä perille päästyä väsytti reippaasti. Hoidettiin kuitenkin ilmottautumiset alta pois ja sitten majapaikkaan lepäilemään. Muu porukka pääsi kisoista aika myöhään majoittumaan ja siinä oli härdelliä hetken aikaa kuuden ihmisen ja seitsemän koiran alkaessa asettua aloilleen. Yö olikin aika levoton. Oli kuuma ja koiratkin teputtivat läpi yön.
Kuudelta ylös ja aamupalan jälkeen reippaana kisapaikalle, sillä Sakari oli meidän joukkueen eka koira ja Hermanni toka. N. puolivälin paikkeilla oli meidän vuoro startata. Minien radan tuomaroi italialainen Sandra Deidda ja rata ei ehkä ollut ihan helpoimmasta päästä. Sakari veteli perusvarmaan tyyliinsä kivan radan, mutta loikkasi puomin alastulon ja sai yliaikaa. Tulos kuitenkin.



Hermannin kanssa jännitti, että miten se suoriutuu huonosti nukutun yön jälkeen ja isossa häiriössä. Kisapaikan yli lenteli vähän väliä lentokoneet ja junatkin suhistelivat kenttien läheisyydessä. Jälleen kerran ipana yllätti ja pystyi toimimaan hyvin. Maanantaina WeCAn kisoissa kun ei perusasiatkaan ekalla radalla toimineet lainkaan ja häiriötä kuitenkin huomattavasti vähemmän...
Nelosputkesta bongas selän takaa putken väärän pään, joten hylky. Radan kaikki vaikeet kohdat tehtiin kuitenkin hyvin. Ennen puomia tuli sitten vielä yhden hypyn ohi ja puominkin alastulon loikkas. Älyttömän tyytyväinen kuitenkin kokonaisuuteen :) Ei ihan parasta vauhtiaan mennyt mutta eteni kuitenkin.



Kolmantena starttasivat Sonja ja Aida. Heillekin hylky, joten meidän joukkue jäi ilman tulosta tällä kertaa. Ankkuriosuudelle vielä Justiina ja Näpsä, heillekin hylky.
Joukkueita starttasi kuutisenkymmentä, mutta vain 11 onnistui tekemään tuloksen. Oltiin siis enemmistössä tänä vuonna.

Mökille päästyä käytiin uimassa, kun meidän mökki oli Saimaalla niemennokassa. Oli norppalive hetken vielä auki, ku mä olin molskimassa :D Sakari oli ihan liekeissä, kun pääsi uimaan. Hermannikin joutui uimaan, kun muutamaan kertaan kannoin sen järvelle ja se sai sieltä polskia omin avuin rantaan. Sakari haki lelua uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Illalla grillattiin hotellin grillikatoksessa ja sisällä mökissä pelattiin vielä suomitietovisaa, joka löytyi mökin kaapista. Naurua riitti ja koirat hengasivat hienosti sekalaumassa. Näpsä tosin joutui viettämään aikaansa häkissä, kun se oli maanantaina aloittanut juoksun.

Sunnuntaina taas reippaana ylös heti aamutuimaan, sillä Sakari oli jo toinen lähtijä. Tänä vuonna lähtöjärjestykset menivät suurinpiirtein rankingin mukaan, eikä meillä Sakarin kanssa juurikaan pisteitä ole kertynyt, kun ei ole kisattukaan. SM-nollat kerättiin kasaan ja niistäkään ei pisteitä ole herunut, koska sen verran jäädään kärjestä vauhdissa. Mä olin lähtöpaikkaan enemmän kuin tyytyväinen. Sakarin kanssa ei radalle meno jännitä, varsinkaan näissä karkeloissa ja saatiin startata aamun viileydessä. Minien karsintaradan tuomaroi Kermisen Petteri ja hauskan radan olikin suunnitellut. Suoraviivaista vauhdinkeruuta alkupätkä ja sen jälkeen tarkkuutta vaativa syherö. No mutta, mehän selvitettiin rata Sakarin kanssa puhtaasti :) Se on kyllä sellanen tiiminjäsen ettei tosikaan. Yliaikaa saatiin nelisen sekuntia, mutta fiilikset ihan katossa! Maailman paras Sakari teki taas tuloksen isoissa kisoissa, kertaakaan ei olla hylkäännytty, vaikka mulla taito ohjata väärin onkin vahvana :D



Jäähdyttelin koiran ja lenkitin samalla Hermannin miettien, että nyt saakin sitten loppupäivän nauttia muitten suorituksien seuraamisesta. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin, että ollaan edelleen sijalla 11, vaikka suorittaneita koirakoita alkoi olla jo melko paljon. Siitä sitten alkoikin pieni ajatuksenpoikanen itää, että mitä jos päästäänkin finaaliin... Alunperin finaaliin piti päästä 40 nollan tehnyttä koirakkoa, mutta palattiinkin vanhaan systeemiin, eli kaikki nollan tehneet TAI 50 parasta tulosta. Mitä pidemmälle kisa eteni, sitä suuremmaksi kasvoi jännitys, sillä meidän sijoitus ei kovin nopsaa tippunut alaspäin. Kun kaksi viimeistä rataantutustumisryhmää eli 71 koirakkoa oli menemättä, oltiin sijalla 28. Eli tuosta porukasta 22 saisi tehdä vielä nollan ja silti me päästäisiin finaaliin. Tämänvuotinen lähtöjärjestys takasi sen, että jännittää sai loppumetreille saakka, sillä kovimmat menijät olivat viimeisessä rataantutustumiserässä, kuumassa ryhmässä. Loppujen lopuksi laskettiin porukalla montako epäonnistumista radalla tarvitaan, että me saadaan finaalipaikka ja niinhän siinä sitten kävi, että niitä tuli riitävästi ja me PÄÄSTIIN FINAALIIN sijalta 45!!! Onnenkyyneleet piti tirauttaa, kun jännitys helpotti. KOSKAAN en olisi uskonut, että Sakarin kanssa voitaisiin finaaliin päästä, mutta tuo koira on kyllä sellainen yllättäjä ettei tosikaan. Se vie mua aina pidemmälle, kuin mihin mä uskon meidän pystyvän! Hymyssä suin, vailla jännityksen häivää mä valmistauduin vesisateessa finaaliradalle. Rata oli todella kiva, Rauno Virran käsialaa. Kepeillä sössittiin ja vietettiin virheen korjailussa kauan radalla, mutta mikäpä kiire sieltä pois oliskaan, kun on kerran sinne päässyt ;) Loppuradalla Sakari lipsahti vielä väärälle hypylle mun selän takana, mutta NIIIIIIN mahtavaa oli sen kans mennä.



Loppupäivän mä sitten leijuinkin hymy naamalla. Katteltiin minien finaali loppuun, käytiin kaupassa ja majapaikassa Sakari sai sille luvatut letut palkaksi hyvin tehdystä työstä. Maksit seurattiin livestreamista. Me Miian kanssa jäätiin vielä yhdeksi yöksi, muu seurue lähti kotimatkoilleen.

Aamulla Sakari pääsi vielä uimaan. Aamupalan jälkeen pakkailtiin kamat kasaan ja lähdettiin kotia kohti. Kerran pysähdyttiin tankkaamaan ja toisen kerran syömään, iltapäiväkolmen maissa oltiin kotona. Olipa mahtava reissu, näköjään sitä voi saavuttaa kaikenlaista, kun ei ole liikaa odotuksia :D Sitä en vielä varmasti tiedä, oliko nämä Sakarin viimeiset SM-kisat, mutta jos oli, niin meidän uran huippusaavutukseen on kyllä nämä arvokisailut sitten hyvä lopettaa.

Tähän loppuun vielä kuvia meidän kivasta kesäretkestä



28.5.2017

Pettymystä nieleskellen

Ylöjärvellä järjestettiin tänä viikonloppuna Uplake-tapahtuma Teivon raviradalla. Kolmena päivänä agikisoja tarjolla, 2xagi ja 2xhyppäri joka päivä. Ilmoitin Hermannin perjantaille ja lauantaille agiradoille sillä mielellä, että se viimenen nolla olisi nyt tehtävä tai sitten alkaa nieleskellä pettymystä. Otsikostahan se jo käy ilmi, kuinka kävi...

Mutta kirjataan nyt tänne kuitenkin, että miten kisat meni. Jospa sitten myöhemmin näitä muistellessa voisi naureskella, mitä kisataipaleella on tapahtunut.

Perjantaina mulla oli tosi varma olo, ei jännittänyt ja mietin vaan, että se nolla tulee nyt!
Agiradat tuomaroi Jari Tienhaara. Kun näin ekan radan, mietin että onpa erikoinen rata, mutta sekään ei saanut mun varmuutta rakoilemaan.

Heti alku oli mielenkiintoinen ja sitten puomin jälkeiset putkijutut mietitytti hetken. Keksin kyllä ratkaisut ohjaukseen eikä rataantutustumisessa ollut muutenkaan hankaluuksia. Kakkosesteellä Hermanni kaarratti aikalailla, mutta sain sen kuitenkin lopulta kalasteltua suorittamaan hypyn virheettä, sitten paineltiinkin hyvällä sykkeellä kepeille saakka, joiden lopussa en tehnytkään alkuperäissuunnitelman mukaisesti puolenvaihtoa, joten seuraavalle hypylle vähän töksähdellen, mutta virheettä siitäkin selvittiin. Päästiin nollalla maaliin!!! Radalla ei missään säkäluokassa tuloksilla juhlittu, joten olin tyytyväinen, että selvitettiin rata virheittä. Mietin kuitenkin ajan riittämistä alun kaarratuksen vuoksi ja niinhän siinä sitten kävi ettei ehditty aikaan. 4,13 oli tuloslistassa ja kyllä harmitti! Hermannilla etenemät ylennsä 4 m/s molemmin puolin, ja nyt ei sitten ehditty vaadittuun 3,6 m/s...Pohja oli kyllä raskaan oloinen ja hallipohjiin nähden koiralle outo. Radan alku ei ole videolla, joten tämä kaarratus jää muistoihin. Loppurata on tässä:



Toka rata ei ollut ihan niin kimurantti ja sillekin mulla oli selkeet kuviot mielessä. Tällä radalla Hermanni oli itsevarma ja se vaan meni, ei tarvinnut kuin lähetellä oikeisiin paikkoihin. Tuntu hyvältä! Sitten keinulla yritin säästää kahta askelta ja viis senttiä ennen kontaktia loikaas sivulle pois mun perään... Voi vitonen! Hieno rata mutta aina jotain, ei hyvästä tuurista tietookaan. Omaa typeryyttä tietysti, mutta olis se voinu osuakin. Jossittelua, jossittelua. Mutta kun ei, niin ei.



Kotio välissä häpeemään ja lauantaina matkaan uusin toivein.
Ekan radan tuomaroi Johanna Wüthrich, eikä radalla ollut puomia lainkaan. Toiveet korkealla kun rata oli muutenkin tosi kivan oloinen.
Sitten meillä menikin kaikki alusta saakka mönkään. Hermanni nousi makuulta ja palasin laittamaan sen takaisin. Mua tietysti jännitti ja ärjäsin sille vähän liian kovaa. Heti kakkoseste väärinpäin, kun en siinäkään malttanut odottaa, että olis menny takaakierrolle. Koko rata oli täys floppi, ei sujunut mikään, kieltoja hypyille ja putkeen väärään päähän... Molempien mielentila niin väärä, kuin vain voi :( Se edellispäivän itsevarma liitelijä oli hävinnyt taivaan tuuliin ja ikävä myöntää, mutta täysin mu kireyden syytä. Inhottaa olla koiralle epäreilu, parhaansa se yrittää kuitenkin mu epäselvillä ohjeilla tehdä. Paha mieli jäi tästä.



Vikalle Helinin radalle olin jo laittanut hanskat tiskiin, koska en saanut hyvää fiilistä kaivettua enää mistään. Yritin parhaani mukaan kehua ja kannustaa Hermannia ennen rataa, mutta laimeaksi jäi ja kyllähän se mun pettymyksen aisti. Radan alku meni kuitenkin hyvin, sitten kahdella hypyllä kielto, loppu taas hyvin. Alun jälkeen oma tunnelma oli hetken jo toiveikkaan hyvä, mutta tuolla töksähtelykohdassa meinas kyllä poru päästä kesken radan, niin lujille otti, kun tämäkin rata meni reisille.



Itkua pidättelinkin sitten loppuillan, kun niin pienestä meidän yksilöpaikka jäi kiinni. Lauantaina tosi hienoa menoa, kaikki viikonlopun puomin kontaktit suoritettiin virheittä ja neljästä radasta vaan yks hylätty. Siinä on paljon, paljon hyvää, vaikka päällimmäisenä tunteena onkin pettymys.

21.5.2017

Ja jatkuu

Yhtä kisapäivitystä tää on nyt ja yrittäminen jatkuu. Eilen oltiin Tampereella Hervannassa kisaamassa kaks agirataa. Videomateriaalia ei ole, koska olin matkassa äitin kanssa, jolla on lievä nykytekniikkakammo, niin en sitten kuvaamista edes ehdottanut. Tuomariksi oli merkitty Mikkilän Sari, mutta tuomariharjoittelija Tommi Raita-aho oli suunnitellut radat. Osallistujia oli kummassakin kisassa alle kymmenen miniä, näyttää olevan kisat pienenemään päin.

Ekan radan alku ei ollut ihan tavallisimmasta päästä. Kakkosesteenä oli putki, johon koiran piti mennä pimeästä kulmasta. Piirtelin radan suuntaa-antavana, että on myöhemminkin helpompi muistaa, miten se meni:


Meillä sujui tämä rata virheettä kepeille saakka, siinä kohtaa mä hätäilin, vaikka ei olis ollu mikään kiire. Hermanni haki kepeille oikein, mutta koska mä lähdin liikkeelle liian aikaisin, niin ponkaisi ekasta välistä suoraan kolmosväliin. Korjasin ja jatkettiin. Jälleen tehtiin puhdasta pätkää viimeselle esteelle, jossa olin myöhässä ja siitä vielä kielto. Korjasin tämänkin, joten saatiin kuitenkin tulos. Loppujen lopuksi saldo kymppi ja vähän vaille 7 sekuntia yliaikaa, joka tuli noista korjailuista... Tällä tuloksella sijalle 3. Kaikissa säkäluokissa tehtiin kolme puhdasta rataa, joten täytyy olla tulokseenkin tyytyväinen. Suurimmat haasteet näytti olevan alussa, koirat ei joko menneet putkeen tai jos menivät, niin ulostulon jälkeen puikahtivat sinne uudestaan. Esteestä nro 3 tuli moni myös ohi. Tähän alkuun ohjaajat kokeilivat monenmoisia ohjausratkaisuja. Me saatiin homma toimimaan niin, että menin lähelle putken suuta, jääden kuitenkin lähtöhypyn puolelle. Kutsuin Hermannia putkesta ja noukin kolmoselle ollen lähtöhypyn puolella. Puomin kontakti osu upeasti ihan kohdalleen, niin että näin kuinka kaikki neljä jalkaa kävivät kontaktin puolivälin kohdalla. Tää oli hieno! Kepeillä tosiaan se mun hätäily, mutta aalta pystyin lähtemään jo pinkomaan putkelle, kun näin että kontaktille osui. Ehdin jopa tekemään persjätön suoran putken ja hypyn väliin. Toiseks viimesellä esteellä jäin taas liikaa varmistamaan että hyppää, niin en saanut viimeselle hypylle oikeaa linjaa ja siitä siis ohitus, jonka vielä korjasin.

Toka radalla kepeillä oma hötkyily alotuksessa (TAAS!) ja koira kakkosväliin. Heti perään putken väärä pää, kun olisi sen ensimmäisen suun ohi pitnyt kuljettaa... Muu rata meni hyvin ja tälläkin aivan upee puomin kontakti!

Hermanni on kyllä aivan upeen taitava koira, ohjaajalla vaan on vaikeuksia ottaa virheistään opiksi saati korjata ne, mutta näistä kisoista kyllä nautin, vaikka ei sitä nollaa saatu vieläkään. Ens viikonloppuna meillä on vielä neljä mahdollisuutta Ylöjärven Uplake-tapahtumassa (perjantaina 2 ja lauantaina 2). Jos ei sieltä tule, niin ei sitten mennä yksilöihin... Kisojahan olis kyllä tarjolla enemmänkin, mutta luulen että oihin karkeloihin lopetetaan tämän kauden nollajahti. Alotetaan sitten puhtaalta pöydältä seuraavien kerääminen.

14.5.2017

Uutta matoa koukkuun

Eilen suunnattiin Sastamalaan. Nää oli mulle halvat kisat, kun toisen startin sain lunastaa syksyllä saadulla lahjakortilla. Aamulla oli sellanen varma ja rento fiilis, että nyt se nolla tulee. No eipä tullut, vaan kahden hylyn kanssa kotiuduttiin. Taas oli pikkuvikoja, mutta nollaan tarvittais se virheetön (vaikkakaan ei välttämttä täydellinen) suoritus...

Eka radalla loikkas puomin ja kohta sen jälkeen valkkas putken väärän pään. Videolta kyllä näyttää, että ohjaus olis ollu putkella ihan ookoo, mutta kun oli jo virhe alla, niin ei mitään väliä. Hyvin kulki ja irtos, ei tarvinnu saatella mihinkään. Keinullakin hyvä suoritus, vaikka siinä irtosin tarkotuksella kauemmas. Kepit oli tosi hyvät, aa vähän kyseenalanen. Aalle se kyllä jäi oman onnensa nojaan ja kiireellä lähti mun perään.



Toka radalla ennen puomia omituinen kiellon arvoinen pyörähdys ja sitten taas puomilla loikka. Lisäksi puomin jälkeinen hyppy nurinpäin, kun mä jäin puomiloikan takia arpomaan, jatketaanko enää lainkaan. Jatkettiin kuitenkin, kun mun on ihan turha se puomi ottaa esim. uusiks, kun ei koiralla ole mitään hajua mitä siltä halutaan. Nää puomivirheet on täysin mun oma syy, kun en oo Hermannille osannut opettaa mitään järkevää kriteeriä. Tiesinkin, että jossain vaiheessa tää asia mulle eteen tulee ja nyt siitä sitten maksetaaan.. Jatketaan silti vielä nollajahtia, on se kumminkin osunutkin. Oma jalka on nyt näitten ja edellisten kisojen jälkeen ollut parempi ja heti seuraavana päivänä on kävelykin sujunut melkein normaalisti. Niimpä mä pystyn käydä nyt tekemässä puomitreeniäkin vähän useemmin. Yritän löytää sen keinon, millä Hermannikin tajuaa että kontaktille olisi osuttava.



Hermanni oli osunut Kirsi Yläpellon tähtäimeenkin kisoissa :)