20.11.2010

Marraskuu

Ei joulukuu enää
ei luminen tammikuu
vaan marraskuu puistattaa
Jyri Schreck

Mutta onneks on nää!



Sakari sai uuden lelun jota ei vaan voinu jättää kaupan hyllylle...Sen nimi on Kuosmanen

23.10.2010

BH-kokeessa ja vähän muutakin

Tänään käytiin Olgan kanssa Bh-kokeessa. Sitä varten on treenailtu kolmisen viikkoa vähän intensiivisemmin, tosin kokeeseen kuluvat liikkeet on opeteltu pitkän ajan kuluessa. Ja Olga todella osaa ne, jutussa on vaan pikkuinen mutta, liikkeet tehdään vain kunnon palkkaa vastaan. Ja kun kokeessa on pitkät osiot suoritettavana ilman palkkaa niin motivaatiohan siinä Olgan tyyppiseltä koiralta lopahtaa ennen kuin loppuun päästään. Tuloksena tottisosiosta hylätty ja kaupunkiosiolle ei sitten edes päästy. Tuomari sanoikin meille, että "näkee, että koira kyllä osaa ja sitä on opetettu, mutta jostain syystä tänään ei sitten sujunut". Olgan testi alkoi paikkamakuulla. Se jäi hyvin makaamaan, mutta sitten muutaman minuutin päästä alkoi rapsutella, nousi ja lähti mun luo. Seuraaminen hihnassa vielä sujui melko hyvässä kontaktissa, eikä henkilöryhmässäkään pahemmin reagoinut ihmisiin. Seuraaminen vapaana olikin sitten jo heikompaa, seurashan se, metrin-puoltoista mun perässä... Vain hitaan kävelyn osuus meni hyvässä kontaktissa. Liikkeestä istu ei luonnistunut, jäi lopulta lisäkäskyjen jälkeen seisomaan ja otti vielä pari askelta. Liikkeestä maahanmeno oli myös heikko, lisäkäskyillä sain sen maahan, siinä se kyllä pysyi sitten hyvin ja luoksetulo oli reipas. Siinäpä se. Kaikesta huolimatta olen Olgaan ihan tyytyväinen, eihan se mikään palveluskoira ookkaan. Ja kaiken kaikkiaan se on eka etelävenäläinen sitten vuoden 1988, joka on edes yrittänyt koetta suorittaa. (Sitä aiemmalta ajalta en löytänyt enää tilastoja)
Ja sitten sitä muuta kuvina.



Tässä pieni ero tehtävien tekemisessä: Ylemmässä silppuri-Sakarin taidonnäyte ja alempana Olgan tötterö namin syömisen jälkeen... (Sakarilla oli pelkkä tötterö ja Olgalla nami paperipussissa tötterön sisällä)





Remppa-Reiskan aikaansaannokset





Tämänpäiväiseltä metsälenkiltä muutama kuva











3.10.2010

Mätsäri Ikaalisissa

Tänään lähdettiin neljän koiran ja neljän ihmisen voimin mätsäriin Ikaalisiin. Jackrusselinterrieri Nipsu, whippet Sedu ja Sakari osallistuivat pentuluokkaan ja Hippu isoihin koiriin. Nipsua lukuunottamatta kaikille sininen nauha. Sakari oli parinsa kanssa tuomarin mukaan tosi tasaväkinen, mutta toiselle vain voi punaisen antaa. Nipsu oli punaisten pentujen 5. Hippu ei tänään miellyttänyt tuomarimiestä lainkaan, vaan tyyppi moitti jopa Hipun kiiltävän turkin... :(
Sedu oli sinisten pentujen 4. ja Sakari 1. Joten bis-kehään päästiin Sakarin kanssa esiintymään! Siellä poikaa jo aivan selvästi vaivasi väsymys, eikä enää jaksanut esiintyä niin edustavasti kuin pentukehässä, mikä oli aivan ymmärrettävää tuon ikäiseltä. Kaikki bis-kehäläiset saivat kuitenkin palkinnon, me olimme 7. eli viimeisiä. Mutta ei todellakaan haittaa, Sakari oli esiintyi taas todella hienosti!
Kuvat bis-kehästä.
Ja me mentiin samaan tahtiin :)



väsy iski...

Bis 7

19.9.2010

Komistus käväisi kehässä

Melkein viikko selvitty yhden koiran systeemillä! Aika outoo on ollut, kun tuntuu niinku varjo olis kadoksissa. Sakaria ollaan kyllä käyty useemmasti moikkaamassa Olgan kanssa, kun sillä ei vielä oo tyrkkypäivät. Eilen illalla tein vaihtarin ja jätin Olgan mummulaan ja otin Sakarin kotiin. Se oli onnellisen olonen kun sai nukkua omalla petillä. Tosin se on viihtynyt mummulassa hyvin, eikä ole siellä yhtään ikävöinyt.
Eilen kävin Sakarin kanssa treenaamassa agilityä meidän seuran talviharjoittelupaikassa eli vanhassa maneesissa. Vaikka paikka on täysin erilainen, missä on aiemmin harjoiteltu, ei sillä tuntunut olevan mitään merkitystä. Tosin harjoitus ei ollut paras mahdollinen, kun en taas tullu muistaneeks, että eihän Sakari voi vielä ihan kaikkia juttuja osata...Tänään otettiin uusiks ja nyt menikin jo paaaljon paremmin. Ihanan nopeaoppinen se on ja hyvin nukuttu yö teki tehtävänsä. Ja se tekemisen riemu mikä sillä on, on aivan mahtava!
Tänään käytiin myös ex tempore mätsärissä Kiikassa. Taina ja Hippu lähti mukaan, vaikka vasta eilen illalla myöhään bongasin netistä, että semmonen siellä järjestetään. Mutta ei me turhaan menty. Sakari oli pentujen neljäs! Siellä arvosteltiin kaikki pennut (10 tai 11 kpl)samassa ryhmässä ja niin ettei kenellekään annettu sinistä tai punaista nauhaa, vaan tuomari sijoitti koko porukasta viisi mielestään parasta. Ja Sakari oli siis neljäs. Se sai kehuja hienoista hampaista ja erityiskehut upeasta luonteesta! Hiukanko olen ylpee! Se käyttäyttyi todella upeasti ja keskittyneesti osas pönöttää sekä hienosti esiintyä muutenkin. Tänään ei ollu Hipun päivä, vaan jostain syystä se ei antanu tuomarin koskea kunnolla itteensä. Se on kyllä aika käsittämätöntä, kun se on aina tykänny kaikkien hiplailusta, mutta tänään ei sitten kuitenkaan ja tuomari antoi ujostelun vuoksi sinisen nauhan.
Helmeksi loppuun kuvat pojasta palkintoineen useemmasta kuvakulmasta.





13.9.2010

Ou nou!

Nyt se päivä sitten koitti, että Olgan juoksu on alkanut... Ja se taas tarkottaa sitä, että meidän pieni ilopilleri lähtee evakkoon mummulaan. Ou nou, mulla on sitä jo ikävä vaikka vien sen vasta huomenna. Eikä mummulaan oo ku viiden kilometrin matka. Sitä hoidetaan siellä (liiankin) hyvin. Mä pääsen sitä kattomaan melkein koska vaan. Se tulee sieltä takaisin muutaman viikon päästä, mutta silti... OU NOU!

Parivaljakon pakkoerotus edessä, OU NOU!

5.9.2010

Olga 5-v

Olganen täytti tänään 5-v.
Rakkaat onnittelut omalle kullalle.
Lisää kuvia Olgan omassa blogissa www.ookkumookku.blogspot.com

25.8.2010

Mieli(puolisia)puuhia

Latasin näitä kuvia ja otsikko tuli mieleeni niitä katsellessa. Sen verran pölhöjä ilmeitä niissä on, pakko oli laittaa muutama "normaali " kuva joukkoon.
Sakari ja Hessu-veli rentoutuivat erkkarissa pönöttämisen päälle painimalla ja nujuamalla. Pojat oli tosi samannäköisiä.
(Hessulla harmaa panta ja hännäntöpö)



Samaa touhua Halla-siskon kanssa

Ihan muodon vuoksi Halla ja Sakari poseerasivat kauniisti
Yks mielipuuha on keppien pureskelu
Kolmikko omissa touhuissaan koirapuistossa


Hipun kanssa pistetään aina painit pystyyn

Lomareissulla käytiin Lapinlahdella Elliksen luona ja mikä mukavinta, paikalla olivat myös Asteri ja Aava omistajineen. Oli todella mukava nähdä teidät kaikki! Kuvasatoa sunnuntaipäivän vietosta. Tunnit hurahtivat siivillä näiden touhuja seuratessa.
Asterin irvistys
Sakari yllä ja Asteri alla
Gööttikasa. Edestä lukien Asteri, Sakari, Aava ja XenaOli työn takana saada nämä riviin, mutta onnistuttiin! vasemmalta Aava, Xena, Asteri ja Sakari
Edessä Xena, välissä Sakari ja takana Asteri
Sakari ja Asteri kirmasivat ulkonakin

Ja osasivat myös hetken istua nätisti paikoillaan
Yövyttiin Tainan vanhempien luona Iisalmessa, ja Tainan Riitta-siskon walesinspringerspanieli Sutki kävi tutustumassa Sakariin.

Puruluut on kans mieluisia

Lomareissulta palattiin Tampereen kautta kotiin. Siellä osallistuttiin epävirallisiin agilitykisoihin. Yhtenä luokkana oli tositosimöllit, eli radalla oli vain rimattomia hyppyjä ja putkia. Sakari osallistui siis myös, ikää pojalla päivää vaille puoli vuotta. Sää oli ikävän sateinen, mutta harjoiteltiin lähdössä odottamista (sujui hienosti!), vieraassa paikassa olemista (ihan sama missä ollaan), toimimista häiriöiden alaisena (ai mikä häiriö) ja ohjauskuvioita (koira toimi hyvin, ohjaaja sähläili ihan perusjutuissa. Eli hätäilin ekalla putkella ja sitten meni omat kuviot sekaisin, Sakari kuitenkaan ei näistä häiriintynyt)


Hippu ja Olga osallistuivat kisaavien luokkaan. Hipulle hylky, intoa riitti autossa matkustamisen jälkeen radalla, niin että siitä tuli ihan omanlaisensa. Olga teki puhtaan radan yliajalla. Olga on reipastunut Sakarin tultua niin paljon, että saattaa syyskussa osallistua myös virallisiin kisoihin.